IoTKey® mahdollistaa kunnossapidon kustannussäästöt ase- ja ammusteollisuudessa

Metsästys- ja tarkkuusasevalmistaja Sako otti IoTKeyn käyttöön Riihimäen tehtaallaan, kun tavoitteena oli saavuttaa kustannussäästöjä kunnossapidossa ja huoltotoiminnassa. Lisämittausten ja seurannan avulla Sakolla on pystytty ennakoimaan kunnossapitoon liittyviä tarpeita ja vähentämään esimerkiksi häiriöitä tuotannossa.

– IoTKey® on ollut meillä käytössä joulukuusta 2018 lähtien. Sen avulla seurataan muun muassa lämpötiloja, värähtelyä sekä kosteutta, kertoo Sakon kunnossapitoinsinööri Matti Asunmaa.

IoTKey® on sittemmin osoittautunut yhdeksi merkittäväksi keinoksi optimoida laitoksen kunnossapitoa. Asunmaan mukaan ratkaisu on jo kuluneen vuoden aikana maksanut itsensä takaisin.

– Antureista saatavaa dataa seuraamalla olemme voineet ennakoida ja reagoida ajoissa koneiden huoltotarpeisiin.

Mittausdatan seurannassa ja analysoinnissa Sako on ottanut käyttöön Remionin Regatta-alustan, joka tarjoaa valmiin visuaalisen ympäristön kerätyn tiedon monipuoliseen hyödyntämiseen.

Lapp Automaation ratkaisu on joustava. Mittaustietoja voidaan ohjata eri järjestelmiin, ja tarpeeseen sopiva kokonaisratkaisu rakentuu yhteistyössä asiakkaan ja kumppaneiden kanssa.

Sako is the world's most prestigious rifle and cartridge brand. Our acclaimed reputation, high quality products and credibility are rooted in our employees' unique skills and pride in what they do. Read more about SAKO

Copyright© SAKO

Uutiset

Lapp Automaatio Oy on tuonut langattomaan IoTKey® -mittaus- ja -etävalvontaratkaisuun nyt myös mahdollisuuden asennuksiin vaativissa teollisuusympäristöissä

Lue lisää

Perinteisten joululahjojen sijaan tuemme tänä vuonna suomalaista nuorisotyötä lahjoituksella Punaisen Ristin Nuorten Turvatalolle.

Tänä vuonna asiakaspalvelu ja myynti ovat suljettuina koko...

Lue lisää
Uutisarkisto

Yhteydenotto

Yhteydenottolomake

Yhteydenotto